Jos et halua isäksi...
perjantai 31. heinäkuuta 2009
...voit saada joskus Youtubessa yli 10 miljoonaa katsojaa.
Read more...
Käykääs kattoo Annia ja Fannia
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Anni ja Fanni muuttavat kauppakeskukseen. Siis ihan sikavau! Mutta samalla nykyisen materia- ja kulutushysterian surullisen onton logiikan paljastavaa.
Ilmoitetaan kaksi ärsyttävästi puhuvaa tyttöä julkisuuteen ja kerrotaan heidän muutostaan kauppakeskukseen. ---> On syntynyt kaksi uutta julkkista. ---> Ihmiset menevät katsomaan keinotekoisuuden suosta nousseita kummituksia ja kantavat kauppakeskukseen rahaa.
Olemme kuin Pavlovin koirat. Tämä on älyn ja itsehillinnän rappiota. Seksikkyyttäkään tytöissä ei ole edes häivähdystä. Melkein tekeisi mieli nimittää pissiksiksi.
Oma olo vastaan hyvä parisuhde
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Parisuhteeni on hyvä, ehkä sitä voisi kutsua jopa erinomaiseksi. Oma oloni on surkea, itsetuhoinen ja päämäärätön. Vahvempi näistä kahdesta on oma olo. Se käskee lopettamaan parisuhteenkin, heittämään kaiken menemään, sen viimeisenkin hyvän.
Taustalla nakertavat sellaiset tunteet kuin pelko, häpeä ja moraalinen velvoite.
Heikkoudessa ei ole varaa luottaa, koska luottamus on sokea perustelematon oletus, joka saattaa romahtaa.
Heikkoudessa läsnä on häpeä, joka alati muistuttaa omasta epäonnistumisesta. Erityisen pistävästi häpeä sohii rahaan liittyvissä kysymyksissä. On nöyryyttävää olla rutiköyhä ja joutua turvautumaan kumppaniinsa, että saisi eteensä edes välttämättömimmän ravinnon. Häpeään liittyy kiinteästi moraalinen velvoite, sisäinen ja ulkoinenkin käsitys siitä, missä määrin itsestään pitäisi pystyä huolehtimaan.
On vaikea elää tällä tavoin kahdessa maailmassa. Jos lopettaisi parisuhteen, maailmoja olisi vain yksi. Ehkä sitten olisi helpompaa, yksiselitteisempää.
42-vuotiaiden keskenmenot
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Ei ole tekemistä. Aikaa olisi, rahaa ei. Pepsimaksikin ylittää budjettini, mutta ostin sen silti.
Levitin täkin lattialle, mytistin pussitetun peitteen sen päälle, nostin monitorin, näppiksen ja hiiren täkin päälle ja katsoin Areenasta Vapaan naisen tunnustuksia. Osa oli ensimmäinen, tunnelma laadukas, nainen seksikäs.
Opin, että 42-vuotiailla noin puolet raskauksista päättyy keskenmenoon. Olin yllättynyt. Nykyäänhän on tavallista tehdä ensimmäinen lapsi reilusti yli kolmekymppisenä. Mitäköhän näistä lapsista tulee? Onko kolme-, neli-, viisi- tai jopa kuusikymppinen sopiva vanhemmaksi?
En tiedä, aihe on vaiettu, koska nykyään halutaan, ettei biologia määrää ihmistä.
Onnea Roger ja Mirka!
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Roger ja Mirka saivat kaksoset. Onnea!
Yleensä kymmen- tai satamiljoonikkojen naiset ovat ääribeibejä, mutta Mirka vaikuttaa enemmän helposti lähestyttävältä naapurintytöltä. Ehkä rakkaus on harhaa, mutta rakkaudelta se kuitenkin vaikuttaa.
Aidattu
torstai 23. heinäkuuta 2009
Elämä on sattumaa, ainakin sitä on elämässä. Sattuma voi osoittautua hyväksi tai huonoksi. Se paljastuu vasta jälkeenpäin.
Minä satuin olemaan hyvä koulumenestyjä, kohtalainen vähintään - monia muita parempi. Se johdatti minut teoriaan, humanistisen hötön piiriin. En arvosta opiskelemaani höttöä, en ole kai koskaan arvostanut. Olen osaava siinä, mitä en arvosta.
Minulla ei ole motivaatiota kehittää itseäni luontaisissa taipumuksissani. Sen sijaan monet muut alat kiinnostavat, alat, joille ominaisuuteni ja taipumukseni eivät sovi. Asetelma on pirullinen, motivaation ja rajoitteiden rakentama aitaus.
Humanistitkin työllistyvät, jos ryhtyvät opettajiksi. Minä en ryhdy. Ei minusta ole siihen. En ole ulosantaja enkä esiintyjä. En ole johtaja enkä hallitsija. En ole ymmärtäjä enkä kasvattaja. En ole aineksen tunnollinen työstäjä.
Jotain pitäisi kuitenkin tehdä. Olen helvetillisessä ahdingossa. Olen jo yli kolmen kymmenen ja vielä kaukana työelämästä. Jotain pitäisi tehdä.
Todennäköisesti hyvä koulumenestykseni oli yksi elämäni surkeimmista sattumista. Minulla on näet aavistus, etten koskaan pystyisi viihtymään loisteputkien alla. Tarvitsisin iholleni sateen ja tuulen ja haluaisin tuntea karheat kädet ja oikuttelevat, vartaloani rajaavat lihakset. Tahtoisin olla sillä tavoin kokonainen, että minulla olisi yhteys aivojeni kautta vartalooni ja vartaloni kautta luontoon.
Ehkä olen käytännön ihminen. Olen ihan kätevä, suht terävä tekemään ja oppimaan käytäntöä. Mutta käytännössäkin on monia tasoja. Puusepäksi valmistutaan muutamassa vuodessa, mutta puusepäksi oppiminen vie ainakin kymmenen vuotta. Olisiko minusta siihen, jaksaisinko sitä?
Miksi on niin vaikea yrittää? Miksi on niin paljon helpompi könöttää omassa surkeudessa ja vaipua alati syvempään itsetuhoisuuteen kuin ottaa askelia edes johonkin suuntaan?
Pelkuruutta se on, hallitsematontakin pelkoa. Pitäisi mennä terapiaan, mutta en usko niihin. Pelkään niitäkin. Pelkään itseäni, tai ehkä en itseäni vaan muiden ihmisten ajatuksia. Ja miksi terapiat eivät olisi humanistista hötöä? Eihän niillä ole alkeellistakaan tieteellistä perustaa.
Suden vuosi, L-koodi ja Täydelliset naiset
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Vaikka Suden vuotta lukiessani myötähäpesin, hihittelin kirjan naiiviudelle, tympäännyin sen arvattavuuteen ja pidin loppuratkaisua ällöttävän kelluvana ja pumpulisena, niin siitä huolimatta kirja on mitä mainiointa viihdettä. Se kuuluu samaan sarjaan kuin L-koodi ja Täydelliset naiset, joiden kepeän ja kivan (KK-ilmiö, -ihminen, -kulttuuri) pinnan alle on saatu ujutettua houkuttelevasti vihjailevaa, vetoavaa ja kertovaa.
Enpä muista toista samanmoista sivistynyttä kioskikirjaa toiselta suomalaiselta kirjailijalta lukeneeni. Syy lienee se, että on vaikea kirjoittaa viihdettä sortumatta pinnallisuuteen ja liialliseen kliseemäisyyteen. Älyllisyyteen vetoava viihdehän varmasti myisi, joten sen harvinaisuus perustunee lajin tuottamisen vaikeuteen eikä kysynnän puutteeseen.
Virpi Hämeen-Anttilan myöhempi tuotanto on kuulemma laadultaan romahtanut. Sitä en ole lukenut, mutta Suden vuotta suosittelen. Kaikkia se ei varmasti viehätä, joitakuita saattaa oksettaakin, mutta miksi ei ottaa riskiä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)